Mansikkalan koulun purkutyö jatkuu vielä elokuussa

Kirjoittaja - 30.07.2018

IMATRA Pieniä muutoksia koulureitteihin Pässiniemen päässä. Mansikkalan vanhan koulun purkutyötä jatketaan elokuussa.

─ Alun perin oli tarkoitus, että koko purku valmistuu heinäkuun loppuun, mutta koska uuden koulun rakentaja alkaa operoida aluksi vain tontin toisella laidalla, voidaan mittavaa purkutyötä jatkaa kaikessa rauhassa Koulukadun puoleisessa päädyssä, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi toteaa.

Nurmen mukaan kyse on normaalista työjärjestyksen päivittämisestä. Mitään yllättävää ongelmaa ei ole paljastunut. Uuden koulun maatyöt ovat alkaneet Ruokosuonkadun puoleisesta päästä.

Karjaportinkadulle muutoksia

Työmaa-alueen lähettyvillä koululaisten liikenneturvallisuuteen tullaan kiinnittämään erityishuomiota seuraavan parin vuoden aikana. Karjaportinkadun kevyen liikenteen väylä poistuu rakennusajaksi käytöstä kokonaan, mutta Tainionkoskentien väylä säilyy ennallaan.

─ Toivomme, että vanhemmat opastavat koululaiset käyttämään Tainionkoskentien kevyen liikenteen väylää, joka on erotettu korkealla aidalla työmaasta, kaupungininsinööri Päivi Pekkanen sanoo.

Imatran kaupunki julkaisee vielä loppuviikosta karttavinkkejä turvallisesta koulutiestä niin Mansikkalassa kuin Kosken koulun läheisyydessä. Vuoksenniskalla muutoksia ei tapahdu.

─ Lähetämme vastaavat turvallisen koulumatkan vinkit vanhemmille myös Wilman kautta, projektipäällikkö Mari Routti sanoo.

Alkuperäiseen Mansikkalan monitoimitalon kokonaisaikatauluun ei ole tiedossa muutoksia. Uuden rakennuksen on määrä olla valmis vuonna 2020.

Väliaikainen keittiö valmis

Mansikkalan ruokalamoduulien käyttöönottotarkastus on tämän viikon torstaina. Tilat ovat käytössä koulujen alkaessa. Moduuleihin ruoka toimitetaan väliaikaisesta valmistuskeittiöstä, joka sijaitsee vanhalla poliisitalolla.

─ Tämän keittiön muutostyöt on tehty. Väliaikaistilojen rakentaminen oli haastavaa, mutta pysyimme hyvin aikataulussa, Nurmi toteaa.

Lähde: Imatran kaupunki

Merkitty tunnisteella

Lukijoiden mielipiteet

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista Vaaditut kentät ovat merkitty tähdellä *



Current track
Title
Artist

Background