Lappeenrannassa jättipalsamia torjuttiin talkoolaisten voimin

Kirjoittaja - 01.08.2018

LAPPEENRANTA Lappeenrannan kaupunki järjesti kuluvan kesän aikana 14 jättipalsamin torjuntatalkoot, joihin osallistui kaikkiaan 79 vapaaehtoista. Talkoita järjestettiin Rakuunamäellä, Sammonlahdessa, Karhuvuoressa, Harapaisissa, Hiessillassa, Myllysaaressa ja Pallossa.

Jättipalsamin kitkentää, kuva: Taina Lahtela

Jättipalsamitalkoot ovat tältä kesältä ohi, ja torjuntaa jatketaan ensi kesänä. Kaupungin torjuntaprojektia koordinoineen Valtteri Mannisen mukaan loppukesästä jättipalsamin kitkemisestä ei ole enää hyötyä, sillä jättipalsami muodostaa jo herkästi repeäviä siemenkotia. Pienestäkin kosketuksesta siemenkota repeää ja lennättää siemeniään useiden metrien päähän.

− Kesän hellesäät ja pari talkooajankohdaksi sattunutta rankkasadetta varmasti rajoittivat talkoolaisten määrää, mutta kaikkiin talkoisiin saapui hankalista sääolosuhteista huolimatta sisukkaita vapaaehtoisia, Manninen kertoo.

Kaupungin järjestämien talkoiden lisäksi saatiin runsaasti ilmoituksia kuntalaisten omatoimisesti kitketyistä alueista ja järjestämistä talkoista.

− Tällainen omatoiminen torjunta on jättipalsamin hävittämiseksi todella tärkeää, sillä jättipalsamia on ympäri Lappeenrantaa erittäin runsaasti.

Jättipalsamia torjuttiin pääasiassa kitkemällä, mutta myös siimakoneella niittämistä testattiin. Kitkennän ja niittämisen tuloksena jättipalsamijätettä kertyi poiskuljetettavaksi noin 28 kuutiota eli reilut 370 jätesäkillistä.

Viimeisissä talkoissa kokeiltiin myös jättipalsamin kasaamista paikan päälle ja mädättämistä peitteen alla. Näiden kokeilujen perusteella toimintaa pyritään kehittämään tehokkaammaksi ensi vuodelle.

− Vaikka jättipalsamin torjunta on tältä kesältä ohi, kaupunki vastaanottaa vielä loppukesästäkin ilmoituksia jättipalsamiesiintymistä. Kaikki vastaanotetut havainnot kirjataan ylös, ja niihin pyritään mahdollisuuksien mukaan reagoimaan. Kesän aikana tuli yli 50 ilmoitusta, ja Lappeenrannasta löytyy varmasti vielä paikallistamattomia esiintymiä, Valtteri Manninen arvioi.

Jättipalsamista voi ilmoittaa kaupungin palautepalvelun kautta https://epalvelu.lappeenranta.fi/eFeedback/fi/Home/Projects, sähköpostilla tai puhelimitse.

Lappeenrannan kaupunki kiittää kaikkia talkoisiin ja talkoiden järjestämiseen osallistuneita, omatoimisia kitkijöitä ja jättipalsami-ilmoituksia tehneitä! Kiitos myös Allergia-, Iho- ja Astmaliitolle, Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdistykselle, Yliopiston SENSEI-tutkimushankkeelle, Laptuote-säätiön Steppi-hankkeelle sekä muille osallistuneille järjestöille ja asukasyhdistyksille!

Artikkelikuva: Valtteri Manninen (Jättipalsamia Sammonlahden rannalla)
Lähde: Lappeenrannan kaupunki

Merkitty tunnisteella

Lukijoiden mielipiteet

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista Vaaditut kentät ovat merkitty tähdellä *



Current track
Title
Artist

Background